Mitä on lajinomainen harjoite?
Monissa urheilulajeissa ongelmana on lajisuoritusten toispuolisuus. Useissa lajeissa harjoitellaan edelleen lajispesifin voimanhankinnan ehdoilla. Siitä seuraa turhia loukkaantumisia, kehityksen hidastumista tai pysähtymistä.
Työssäni urheilevien ammattilaisten kanssa olen saanut kokea kuinka vammojen ennaltaehkäisy auttaa urheilijaa saavuttamaan suurimmatkin unelmansa.
On ollut todella upeaa, kun urheilijat ovat pyytäneet apuani kuntoutumisen jatkoksi ja useat jo ennaltaehkäisevästi. Työni asiakkaiden parissa teen yhdessä lajivalmentajan kanssa. Harjoitteet suunitellaan, niin etteivät ne ylikuormita normaaleja harjoitteita. Pienillä muutoksilla saadaan jo suuria tuloksia.
Kilpatanssijat Markku Hyvärinen ja Disa Kortelainen halusivat valmentajansa kanssa lisää näyttävyyttä, räjähtävää voimaa, nopeutta ja liikettä. Pari harjoitteli ammattimaisesti ja Markusta kasvoi MIES ja Disasta NAINEN. Liikkeet näyttivät täysille ja liikkuvuus räjähtävälle. Onnea jatkoon maailmalle!
Motocross -kilpailija Jussi-Pekka Vehviläinen halusi kuntoutumista 30 murtumastaan ja uutta piristystä harjoitteluun. Harjoitusohjelma laitettiin kokonaan uusiksi ja uutuutena otettiin mukaan N.E.M.E.S -vibraharjoitteet ja pilates-tyyppinen venytys-/lihaskunto-ohjelma. Tuloksena on kovakuntoinen, kivuton, reaktio/suojareaktiot parantunut fysiikka. Heti ensimmäisissä kilpailuissa tuloksena oli MM-osakilpailun kolmas tila! Onnea jatkoon, olet löytänyt itsesi ja tiedät, mihin fysiikkasi on tarkoitettu (ilmoitamme uutisia jatkossa).